Tuuloksen päiväkoti - Etulinjassa Oikeusasiamies, Aluehallintovirasto ja Juha Tuomi
- Tekstiin lisätty Juha Tuomen kommentti 1.5.2025 -
Tuuloksessa päiväkodin siirto koulun yhteyteen on saamassa loppunäytöksen, kun kaupunginvaltuutettu Juha Tuomi jättää valtuustolle 19.5. pidettävässä kokouksessa aloitteen, jossa vaaditaan päiväkodin siirtämispäätöksen kumoamista. Aloitteen tueksi pitäjässä on kerätty jo lähes 650 allekirjoituksen adressi - Adressiin voi vielä osallistua tästä >>
Lisäksi tästä Tuuloksen pitäjän todella suuresta ja tärkeästä perhe-elämään vaikuttavasta asiasta on tehty kantelut niin aluehallintovirastolle, kuin myös Eduskunnan oikeusasiamiehellekin. Ja nyt katseet kääntyvät myös pitäjien kaupunginvaltuustossa istuviin edustajiin, sillä nyt on todella aika vetää kotiinpäin.
Päivi Raukko - Siirto jatkuu normaalisti
Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko vie Tuuloksen päiväkodin siirtoa järkähtämättömästi eteenpäin ja mitä ilmeisimmin katsoo, että siirto on Tuuloksen lapsiperheille tittelinsä mukaisesti hyvinvointia edistävä asia. Tai voidaan siis ajatella, että Raukon mielestä lapset, näiden hyvinvointi ja turvallisuus eivät ole hyvinvoinnin perustaa pitäjissä, vaan päiväkoti voidaan sulloa kahteen luokkahuoneeseen, kun nyt kerran on näin tullut päätettyä.
Onko tutkimustieto oikeaa?
Päiväkodin siirtopäätöksen perusteeksi on esitetty mitä kummallisempia selvityksiä ja arvioita, joita vähintäänkin Tuuloslaiset lapsiperheet pitävät outoina. On arvioitu, että lasten määrä vähenee, mutta ei sellaista voi ennustaa, sillä esimerkkinä yksikin pitäjään muuttava lapsiperhe keikauttaa mallinnukset romukoppaan kertaheitolla perinteisestä tavasta lisääntyä puhumattakaan. Nyt ei ole myöskään haluttu ymmärtää, että pitäjien rauhallinen ja turvallinen elämä on myös koko Hämeenlinnan vetovoimaa ja sitä tulisi myös kaupungin vahvasti tukea.
Voidaan myös kysyä, miten kahteen luokkahuoneeseen saadaan eriytettyä eri-ikäisten lasten ryhmät opetus- ja kasvatustavoitteineen, sekä huolehtia myös henkilökunnalle riittävät tilat toimia vastuullisessa työssään - rauhallinen tila lasten päiväunille tulisi myös taata. Selkeästi on tuotu esiin myös piha-alueet, saattoliikenne ja ylipäätään toiminnan turvallisuus kaikissa tapauksissa, kun kyseessä ovat kaikkein herkimmät eli pienet lapset.
Pitäjien täytyy vetää kotiinpäin
Ei ole salaisuus, että Hämeenlinnan kaupunkiin liittyneet kunnat eli liitoskunnat, joista nyt käytetään nimitystä pitäjät, ovat vuosien saatossa kaupungin päätöksissä jätetty pitkälti unohduksiin. On jopa hämmentää, että vuosien ajan pitäjissä on hyväksytty kaupungin “periferia-ajattelu” pitäjistä, mutta nyt olisi hetki kääntää ajattelua eli “Vetää reilusti kotiinpäin”.
Juha Tuomen tarkentava kommentti
Tiedoksi nyt kaikille, että prosessi valtuuston päätöksen kumoamiseksi alkaa Hämeenlinnan kaupungin päätöksenteossa 19.5. Tällöin jätän valtuustoaloitteen ja jos aloite saa tarpeeksi kannatusta se lähtee uuteen kierrokseen päätöksenteossa. Kierros kestää noin puoli vuotta, jonka jälkeen se palaa valtuuston käsittelyyn.
Ydin-Häme - Hauho, Lammi, Tuulos
Terveisin, Pekka Lyly