

Näin Oili ja Calle löysivät uuden kodin Tuuloksesta
Kuva luotu tekoälyllä (Canva) Tutustu Oiliin ja Calleen sekä heidän tarinaansa siitä, kuinka elämä johdatti Tuulokseen luonnon, järvimaisemien ja sujuvan arjen äärelle. Olemme Oili ja Calle. Oili on kotoisin Tampereelta, ja viime vuodet olemme asuneet Haminassa. Calle on kotoisin samalta seudulta, jossa meillä on edelleen vapaa-ajan asunto Virolahdella. Aikuiset lapsemme asuvat Helsingissä ja Tampereella. Elämme Tuuloksessa siis arkea sopivasti näiden kaikkien välissä. Arjess


Kauppakeskus Tuulonen – Tuuloksen ehdoton timantti jo yli 20 vuoden ajan aloittaa kesäkauden tapahtumalla.
Tuuloksen ehdoton timantti on edelleen kauppakeskus Tuulonen! Vuonna 2004 avattu kauppakeskus on vuosien aikana kasvanut valtavasti ja samalla siitä on muodostunut koko alueen tärkeä kohtaamispaikka, matkailukohde sekä monipuolinen palvelukeskus. Monelle yksi parhaista asioista Tuuloksessa on se, että vaikka Hämeenlinnaan on vain noin 20 kilometriä, löytyvät tärkeät palvelut silti aivan läheltä. Maitokauppaan, kahville, pizzalle, kukkakauppaan, Tokmannille tai vaikka hotelliy


Kukkien kutsu
Kesän ensimmäisiä merkkejä on Kukkien Kutsun avautuminen Kauppakeskus Tuuloseen. Kukkien Kutsun yrittäjä Soile Reiniö on pitkän linjan puutarha-alan ammattilainen. Kukkien kutsu on vuodesta 2015 Soilen omistuksessa toiminut puutarhamyymälä. Myymälä on auki huhtikuun lopusta elokuun loppuun. Kukkien Kutsun vahvuus on erinomaisen hyvä asiakaspalvelu, jota isot ketjut eivät pysty tarjoamaan. Lämminhenkisyyden ja välittömyyden lisäksi taustalla on myös vankka osaaminen ja ammatti


Hallitus esittäytyy
Visit Tuulos ry nostaa pitäjän näkyvyyttä – paikalliset toimijat yhdistävät voimansa Tuuloksen pitäjä on pieni osa Hämeenlinnan kaupunkia, mutta sen vahvuudet ovat monipuoliset: aktiivinen yrityskenttä, luonnonläheinen asuminen ja vahva yhteisöllisyys. Näiden esiin tuomiseksi on perustettu uusi yhdistys, Visit Tuulos ry. Yhdistyksen taustalla on yhteinen huoli siitä, että Tuuloksen palvelut ja mahdollisuudet jäävät liian usein vähälle huomiolle laajemmassa viestinnässä. Tavoi


Tuuloksen tietoverkko-osuuskunta palauttaa liittymä- ja varausmaksuja
Tuuloksen tietoverkko-osuuskunta palauttaa liittymä- ja varausmaksuja. Osuuskunnan sääntöihin tehtiin vuonna 2018 lisäpykälä, jonka mukaan liittymämaksuja voidaan palauttaa liittymän omistajalle neljän vuoden välein maksimissaan 500€ kerrallaan. Palautuksia on tehty vuosina 2018, 2022 ja nyt joulukuussa on tarkoitus suorittaa palautus kolmannen kerran. Täten alkuperäisestä liittymämaksusta tulee palautetuksi jo yhteensä 1500 €. Liittymämaksu oli alkujaan 1790€. Ensimmäisen ke


Hirvieläimet Tuuloksessa
Tuuloksessa viihtyvät hirvet, peurat ja kauriit. Helpoimmin näkee kauriita, jotka käyvät syömässä pelloilla pienissä ryhmissä. Ne liikkuvat usein aivan talojen lähistöllä – ehkä ne näin pyrkivät välttämään ilveksiä, jotka käyttävät niitä mielellään ravintonaan. Hirvikannan tiheyttä säädellään vuosittain kaatoluvilla, jotka perustuvat edellisen metsästyskauden jälkeen jäljelle jäävään kantaan. Myönnettyjen lupien puitteissa hirvien lukumäärä pidetään tavoitetasolla. Tuuloksess




.png)
.png)
.png)


















.png)
.png)
