

Onko sinulla tontti, jonka myynti voisi edistää Tuuloksen kasvua?
Visit Tuulos on saanut Hämeenlinnan kaupungin myöntämän 2 000 euron pitäjämarkkinointiavustuksen, jonka avulla käynnistämme yhdessä kaupungin kanssa Tuuloksen tonttien ja asumismahdollisuuksien markkinointia. Avustuksen tavoitteena on lisätä Tuuloksen tunnettuutta houkuttelevana asuinpaikkana ja tuoda esiin alueen vapaita tontteja sekä ainutlaatuisia mahdollisuuksia rakentaa koti keskelle kauneinta Hämettä. Visit Tuulos ry kartoittaa Tuuloksen alueen myytäviä tontteja ja maa-


Tuulos-Seura vaalii paikallista historiaa ja yhteisöllisyyttä
Tuuloksessa kotiseututyöllä on pitkät perinteet. Vuonna 1954 perustettu Tuulos-Seura ry on jo yli 70 vuoden ajan tallentanut, säilyttänyt ja tuonut esille alueen historiaa, kulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Seuran tunnetuin ja pitkäikäisin julkaisu on Tuuloksen Joulu -lehti, joka on ilmestynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 1955 lähtien. Lehti on vuosikymmenten aikana muodostunut merkittäväksi paikallishistorian tallentajaksi. Sen sivuille on koottu muistelmia, henkilötarinoita,


Postilaatikolta toiselle – Kari Kaloinen tekee töitä Tuuloksen tulevaisuuden puolesta
Visit Tuulos ry:n hallituksen todellisena työmyyränä toimii Kari Kaloinen, joka tunnetaan miehenä, joka laittaa hommat toteutumaan. Tämä 80-vuotias konkari on tehnyt valtavan työn jakaessaan vuosien varrella alueen postilaatikoihin satoja esitteitä ja tiedotteita. Tälläkin hetkellä hän kiertää pitäjää jakamassa satoja Visit Tuulos ry:n Hämeenlinnan kaupungin pitäjämarkkinointirahan turvin toteutetun tontti- ja kiinteistökampanjan kyselylomakkeita. Karin kohdalla aktiivisuus e


Tuuloksen matonpesupaikka
Matot peseentyvät puhtaalla vesijohtovedellä. Kesä Tuuloksessa koostuu pienistä, mutta merkityksellisistä hetkistä. Aamukahvista terassilla, järven rannalla vietetystä iltapäivästä ja perinteistä, jotka kuuluvat suomalaiseen kesään vuodesta toiseen. Yksi niistä on matonpesu. Vaikka nykyään tarjolla on erilaisia pesupalveluita ja kotikäyttöisiä pesureita, säilyttää perinteinen matonpesu paikkansa suomalaisten kesässä vuodesta toiseen. Tuuloksen matonpesupaikalla yhdistyvät hyö


Lintujen Tuulos
Kuva: Heikki Kolunen Tämän jutun on kirjoittanut Heikki Kolunen. Pitkän linjan lintuharrastaja ja luonnon tarkkailija, jonka teksteissä kuuluu aito rakkaus Tuuloksen maisemiin, vuodenaikoihin ja paikalliseen luontoon. Kolusen havainnot tuovat näkyväksi sen, kuinka ainutlaatuinen ja elävä lintukohde Tuulos parhaimmillaan on. Tuulos on lintuharrastajalle oivallinen elinympäristön. Sen saatoin todeta muutettuani Juttilan kylään eläkkeelle jäätyäni vaimoni kotitilalle. Löytyi oiv


Legendaarinen Kapakanmäki on sukupolvienkohtaamispaikka
Kapakanmäki on paikka, jossa suomalainen kesä, musiikki ja yhteisöllisyys kietoutuvat yhteen tavalla, joka tuntuu lähes ajattomalta. Tuuloksen peltojen keskeltä löytyy tanssilava, jonka maine on kasvanut vuosikymmenten aikana ilmiöksi asti. Perheyrityksen arkea ja henkeä esittelee nuorempaa polvea edustava Kari Lehtonen. Hänen puheissaan korostuvat kotiseutuylpeys ja vahva yhteisöllisyys, jotka näkyvät myös itse toiminnassa. Kapakanmäki ei ole pelkkä tapahtumapaikka, vaan mon




.png)
.png)
.png)


















.png)
.png)
